Olenkohan ainoa, joka pitää pehmeiksi hautuneista ruusukaaleista, joiden pinta on ruskettunut hieman rapeaksi ja jotka tirsuvat voita ja suolaa? Nykyisen al dente -meiningin vallitessa tuntee itsensä melko epätrendikkääksi suosiessaan pehmeän kypsiä kasviksia. Vai olisiko al dente jo so last season? Syksyn ja talven myötä voi haudutella pitkään maukkaita vihanneksia joko sellaisenaan tai padoissa.
Tämä lisuke on todella simppeli. Siinä ei ole mitään ylimääräistä. Ruusukaalien lisäksi käytän vain voita ja suolaa. Enempää ei tarvita. Voi antaa täyteläisyyttä ja rapeuttaa pinnan herkulliseksi. Suola antaa makua peittämättä ruusukaalin omaa, hienoa aromia, joka pitkän haudutuksen johdosta kypsyy lempeäksi ja hieman paahteiseksi. Bonusreseptinä on appelsiininen balsamicokastike, joka sopii täydellisesti lämpimien ruusukaalien kanssa.
|
Ravintoarvot | Proteiini | Rasva | Hiilihydraatit | kcal |
Yhteensä: | 6.2 g | 42.7 g | 8.2 g | 465 kcal |
Per annos jos yhteensä 4 annosta: | 1.6 g | 10.7 g | 2.1 g | 116 kcal |
Per annos jos yhteensä 6 annosta: | 1.0 g | 7.1 g | 1.4 g | 78 kcal |
Reseptin kehittelystä
Yleensä syömäni ruusukaalit ovat olleet al dente -osastoa, tai muuten vaan virityksiä, joihin en tunne sen kummempaa intohimoa. Viitisen vuotta sitten Dresdenissä vieraillessani kävin brunssilla eräässä kahvilassa. Siellä tarjottiin pitkään hautuneita, pinnalta jo hieman rusehtavia ruusukaaleja, jotka olivat pehmeitä, maukkaita, rasvaisia ja hieman suolaisia. Olin hetkessä myyty. Toki ruusukaalit olivat seisseet lämpöastiassa tarjolla pitkän aikaa, joten niiden pehmeys ja paahteisuus varmaan suurimmaksi osaksi johtui siitä. Eipä se minua haitannut, olin silti myyty ja halusin Suomeen palattuani tehdä samanlaisia ruusukaaleja.
Aikaa kului, ja vasta tänä syksynä sain itsestäni irti alkaa kehittää reseptiä kunnolla. Toki olen ruusukaaleja laitellut aina silloin tällöin, mutta nyt vasta paneuduin asiaan ja halusin viilata reseptin mahdollisimman hyväksi.
Raaka-aineiksi ei juuri muuta tarvinnut kuin ruusukaaleja, voita ja suolaa. Voi on minun makuhermojeni mielestä parhain rasva, joten ehdottomasti sitä, kiitos.
Suurin haaste oli saada kaalit tarpeeksi pehmeiksi, jotta pinta ei palaisi vaan paahtuisi herkulliseksi. Kokeilin laittaa raa’at, voisulassa pyöritellyt ruusukaalit uuniin, jossa oli 150 °C. Kaaleja sai paistaa aika kauan, mutta lopputulos oli hyvä, tosin ne olisivat voineet olla uunissa pidempäänkin.
Seuraavaksi keitin kaaleja miedosti suolalla maustetussa vedessä 15 minuuttia ja laitoin sen jälkeen vuokaan, voisulat päälle ja uuniin jossa oli jälleen 150 °C. Lopputulos ei ollut paahtunut, vain pehmeä.
Seuraavaksi ajattelin kokeilla paistaa raakoja kaaleja 100-asteisessa uunissa todella pitkän aikaa. Hyvä lopputulos, muttei paras. Kaalit eivät taaskaan olleet paahtuneita.
Palasin alkuperäiseen toteutukseen ja laitoin kaalit raakoina uuniin 150 °C:een. Ajattelin pidentää paistoaikaa, jotta kaalit varmasti olisivat pehmeitä ja paahteisia. Poikani oli tällöin päiväunilla ja heräsi juuri, kun kaalit olivat olleet uunissa tunnin ja olin aikeissa pyöräytellä niitä. Käänsin virran pois, ja menin pojan luokse. Noin puolen tunnin kuluttua muistin kaalit. Ne olivat hautuneet jälkilämmöllä todella maukkaiksi ja paahteisiksi!
Seuraavaan kokeiluun laitoin kaalit kannelliseen vuokaan, ja lopputulos oli entistäkin maukkaampi. Täydellinen, sanoisin.
Vinkkejä variointiin
Jos pelkkä suola ei tunnu riittävän mausteeksi, ruusukaaleja voi maustaa kukin makunsa mukaan. Esimerkiksi pippurit ja chilit sopivat mainiosti. Ja jos kuitenkin suosii al dente -osastoa, niin ruusukaalit voi toki ottaa uunista ajoissa pois. 45–60 minuutin paistoaika riittää.
Puolivahingossa kokeilin balsamietikkaa lämpimien ruusukaalien kanssa, ja se sopii erittäin mainiosti. Vanha, jo siirappinen balsamico on parhainta. Toki hintakin on sitten omaa luokkaansa. Jos et raaski ostaa moista nektaria tai jos ei sitä ole saatavilla, siirapin voi tehdä itse. Halvempaa, nestemäistä balsamicoa voi keittää kokoon siirapiksi. Tähän on netissä kyllä saatavissa ohjeita.
Kaupasta löytyy valmiitakin siirappeja, mutta ainakin oma suhteeni niihin on hieman ongelmallinen, niissä kun käytetään glukoosi-fruktoosisiirappia ja muita epämääräisiä lisäaineita.
Koska en jaksanut alkaa keitellä siirappia, päätin kehittää nopeasti valmistuvan “siirapin” tai oikeastaan kastikkeen. Aluksi laitoin vain balsamietikkaa, steviaa ja ksantaania. Ihan hyvä, mutta turhan ätäkkä. Laimensin tuotosta vedellä, mutta ätäkkyys säilyi vaikka maku muuten laimeni. Jotain puuttui. Maku oli turhan ohut vaikka rakenne oli paksu.
Seuraavaan kokeiluun puristin mehua tuoreesta luomuappelsiinista. Toimi! Lopputulos oli vertaansa vailla ja sopi mainiosti ruusukaalien kanssa. Makeaa, hapanta ja suolaista. Tässäpä siis resepti:
|
Ravintoarvot | Proteiini | Rasva | Hiilihydraatit | kcal |
Yhteensä: | 0.6 g | 0.0 g | 9.0 g | 38 kcal |
Balsamicokastike on hyvä tehdä valmiiksi hyvissä ajoin, vaikkapa heti kun ruusukaalit on saanut uuniin paistumaan. Kastike käy mainiosti myös salaatinkastikkeeksi tai muiden lämpimien vihannesten kanssa. Voisin kuvitella sen käyvän myös juustoisten ruokien kanssa.
Niin, ja ksantaanin kanssa kannattaa jälleen olla erityisen varovainen. Hippunenkin liikaa, ja kastike jämähtää hyytelöksi. Voi olla parempi lisätä ensin puoli maustemitallista ja odotella 10–20 minuuttia, ja sen jälkeen lisätä määrää, jos haluaa paksumpaa kastiketta. Tämä siis kantapään kautta opittuna.
Leave a Reply